Viisi parasta aivoruokaa keskittymisen tueksi

Nuori nainen käyttää kannettavaa tietokonetta ja syö terveellistä salaattia pöydän ääressä

”Olet, mitä syöt” kuuluu tuttu sanonta. Sanonnalla viitataan usein ruokiin, jotka parantavat immuunijärjestelmäämme ja fyysistä terveyttämme, mutta myös niin sanottujen aivoruokien syöminen voi antaa sinulle lisää energiaa arkeen. Olet sitten töissä, opiskelija tai tarvitset muuten vain täydellistä keskittymiskykyä, aivoruuat antavat apua keskittymiseen ja muistamiseen. Mikä sitten on aivoille hyvää ruokaa? Valitsimme viisi parasta aivoruokaa, joita sinunkin kannattaa kokeilla!

    1. Rasvainen kala


Nuori nainen käyttää kannettavaa tietokonetta ja syö terveellistä salaattia pöydän ääressä

Esimerkiksi sardiini, lohi ja makrilli ovat tunnettuja terveyshyödyistään. Ne tukevat fyysistä terveyttäsi, mutta omega-3-pitoiset kalat ovat lisäksi erinomaista ruokaa aivoille, sillä niistä saa apua sekä keskittymiseen että muistamiseen.

Tutkimus on osoittanut, että pehmeiden rasvojen käyttö edistää aivojen terveyttä. Rasvaisessa kalassa on aivojen verenkiertoa edistäviä omega-3-rasvahappoja, jotka on yhdistetty myös parantuneisiin kongitiivisiin taitoihin. Sardiinileivät, tonnikalasushi, grillattu makrilli perunoiden kera, uunilohi… kalasta voi nauttia monin eri tavoin! 

    2. Mustikat

Mustikat sisältävät runsaasti antioksidantteja – ja nämä aivoille tärkeät ravintoaineet nostavat mustikat huippusijoille parhaiden aivoruokien listalla. Antioksidantit voivat vähentää oksidatiivista stressiä ja tulehduksia, ja lisäksi ne auttavat aivosoluja toimimaan yhdessä tehokkaammin.  

Aivosolujen välinen vuorovaikutus on tärkeää lyhytaikaiselle muistille, joten nämä pienet marjat voivat auttaa keskittymisessä merkittävästi. Lisää niitä smoothien tai jogurtin joukkoon – ja anna aivotoiminnallesi vauhtia.

    3. Kananmunat

Kananmuna kuuluu parhaisiin aivoruokiin muun muassa korkean B-vitamiini- ja folaattipitoisuutensa vuoksi. Tämä yhdistelmä auttaa ehkäisemään homokysteiininä tunnetun aminohapon kertymistä, joka liitetään kongitiivisten kykyjen heikkenemiseen ja jopa halvausriskiin.

Lisäksi kananmunankeltuaisessa on runsaasti koliinia. Tämä ravintoaine on tärkeä muistia parantavan asetyylikoliinin synnylle. Kananmunat voivat olla pieniä, mutta ne ovat tehokasta aivoruokaa. Munakokkeli tai uppomuna, paahtoleivän päällä tai ruisleipäviipaleen kanssa nautittuna – kananmunat ovat monipuolista ruokaa ja niillä voi herkutella lukemattomin eri tavoin. 

    4. Parsakaali

Korkea vitamiinipitoisuus tekee kananmunien tapaan myös parsakaalista yhden parhaista keskittymistä, muistia ja aivojen tehoa parantavista ruuista. Tällä kertaa kyse on etenkin K-vitamiinista, joka tunnetaan kongitiivisten toimintojen tehostajana. Lisäksi parsakaalissa on glukosinolaattiyhdistelmiä, jotka auttavat pitämään yllä asetyylikoliinitasoa, mikä puolestaan pitää muistin terässä.

Parsakaali ei ole ainoa glukosinolaattirikas ruoka, sillä myös kukkakaali, lehtikaali ja keräkaali ovat erinomaisia kaaliperheeseen kuuluvia aivoruokia. K-vitamiinia saat myös esimerkiksi kiivistä, avokadosta ja naudanmaksasta.

Syö parsakaalia ja sen lähisukulaisia aterian lisukkeena tai lisää niitä esimerkiksi smoothien joukkoon – ja saat helposti päivittäisen K-vitamiinibuustin!

 

Vinkki: Vihannesten säilyttäminen talouspaperiin käärittynä voi auttaa niitä kestämään kauemmin –  Lotus Just1 -talouspaperi sopii tähän täydellisesti. Tarvitset sitten kuivaa tai kosteaa paperia, vahvan ja imukykyisen Lotus-talouspaperin avulla pidät kasvikset tuoreina.

 

    5. Kurkuma

Tunnet kurkuman todennäköisesti curryruokien ja muiden mausteisten aasialaisten ruokien aineksena, mutta tiesitkö, että se on myös erinomaista aivoruokaa? Tämä on kurkumasta löytyvän kurkumiinin ansiota, joka antaa kurkumalle sen kuuluisan kullankeltaisen sävyn.

Kurkumassa on tulehdusta ehkäiseviä ja antioksidanttisia ominaisuuksia, jotka on liitetty sekä parantuneeseen muistiin että mielialaan. Tämä on mahtava yhdistelmä, mikäli etsit ruoasta apua keskittymiseen. 

Aivoterveys ja ravinto kulkevat käsi kädessä. Yritä lisätä ainakin yksi tai kaksi näistä aivoille hyvistä ruuista ruokavalioosi – ja anna harmaille aivosoluillesi niiden kaipaamaa buustia!


Piditkö artikkelia hyödyllisenä?Kiitos palautteesta!
Tai

Tilaa uutiskirjeemme, jossa jaamme hyödyllisiä vinkkejä sekä tietoa uutuustuotteistamme.

Tilaa uutiskirjeemme, jossa jaamme hyödyllisiä vinkkejä sekä tietoa uutuustuotteistamme.

Tilaa uutiskirjeemme, jossa jaamme hyödyllisiä vinkkejä sekä tietoa uutuustuotteistamme.

Seuraa meitä