4 henkilöä piti tätä hyödyllisenä

Lapset rakastavat ruoanlaiton opettelua, ja sotkut ovat luonnollinen osa hauskanpitoa! Mutta kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja upottamaan kätensä jauhoihin, on aika opettaa heille elintarvikehygienian perusteet. Alla on 10 vinkkiä, joiden avulla opetat lapsille hauskalla ja turvallisella tavalla ruoan säilyvyyden perusteet sekä tapoja valmistaa ruokaa hygieenisesti.
1. Käsienpesu
Elintarvikehygienian perusteet alkavat oikeanlaisesta käsienpesusta ennen ruoanlaiton aloittamista. Selitä lapsille, että vaikka on olemassa paljon hyviä bakteereita, osa bakteereista voi saada heidät kipeiksi. Tästä syystä käsien tulee olla putipuhtaita ennen ruoan käsittelyä, jotta koko perhe pysyy terveenä.
Auta lapsia ymmärtämään mikrobien käsite peittämällä heidän kätensä as-karteluhileillä. Pyydä lapsia pesemään hileet pois käsistään viimeistä hilettä myöten ja selitä, että nyt myös mikrobit on saatu pestyä pois.
2. Pukeudu oikein
Valmistaessanne ruokaa hygieenisesti muuttakaa elintarvikehygienia hauskaksi leikiksi pukeutumalla hygieenisiksi mestarikokeiksi. Tarkista, että lasten hiukset on sidottu kiinni, hihat kääritty ylös ja mahdolliset korut ja kellot on otettu pois. Anna lapsille lisäksi ammattikokkien tapaan esiliinat. Kokinhattu on myös hauska lisäasuste.
3. Siivoa jälkesi
Kun lapsi ymmärtää mikrobien käsitteen, hänen on helpompi ymmärtää, miksi ruoanlaiton jälkeen on tärkeää siivota jäljet ja pyyhkiä pinnat. Ota lapsi mukaan siivoukseen ja näytä, että elintarvikehygienia on hauskaa leikkimällä yhdessä mikrobien tuhoajia: pyyhkikää pinnoilla olevat roiskeet ja tahrat talouspaperilla ja kukistakaa mikrobit keittiön pintojen pesuun tarkoitetulla puhdistusaineella.
Pidä imukykyistä Lotus Emilia -talouspaperia aina lähettyvillä, jotta roiskeet on helppo pyyhkiä heti. Lotus Emilia -talouspaperi on myös oiva vaihtoehto loppusiivoukseen.
4. Erota raaka liha muista ruoka-aineista
Opeta lapsille raa’an ja kypsän ruoan välinen ero ja miksi niiden pitäminen erillään on erittäin tärkeää ruoan säilyvyyden ja hygienian kannalta etenkin lihan osalta. Selitä, että raa’assa lihassa saattaa olla haitallisia bakteereita, joista voi tulla kipeäksi, jos ne pääsevät leviämään raa’an lihan lähettyvillä oleviin ruoka-aineisiin.
5. Käytä eri leikkuulautoja
Kun lapset ymmärtävät raa’an lihan erillään pitämisen tärkeyden elintarvikehygienian kannalta, heidän on helppo ymmärtää, miksi erityyppisille ruoille on tärkeää käyttää erillisiä leikkuulautoja. Osta kotiisi erivärisiä leikkuulautoja, jotta ne eivät pääse vahingossa sotkeutumaan: esimerkiksi punainen leikkuulauta raa’alle lihalle, sininen raa’alle kalalle, keltainen kypsälle lihalle, ruskea vihanneksille, vihreä hedelmille ja salaateille ja valkoinen leivälle ja juustolle.
6. Käytä nenäliinaa aivastamiseen ja niistämiseen
Sen lisäksi, että aivastaminen ja yskiminen nenäliinaan kuuluu hyviin tapoihin, se on myös tärkeää keittiön hygieenisyyden kannalta. Auta lapsia muistamaan tämä seikka säilyttämällä pakettia pehmeitä Lotus Nessu -nenäliinoja keittiössä, jotta ne ovat aina tarvittaessa käden ulottuvilla.
7. Jääkaapin järjestäminen
Jääkaapin puhtaudesta huolehtiminen on tärkeää ristikontaminaation välttämiseksi. Opeta lapsesi järjestämään jääkaappi niin, että ruoan säilytys jääkaapissa onnistuu hygieenisesti. Pyydä lapsia piirtämään kuvat vihanneksista, lihasta ja maitotuotteista, kuten maitotölkistä tai juustosta. Selitä erityyppisten ruokien väliset erot ja käy sen jälkeen läpi, missä kohdassa jääkaappia niitä tulee säilyttää: raaka liha alahyllyllä, vihannekset salaattilokeroissa ja maitotuotteet jääkaapin ylähyllyllä. Kiinnitä piirustukset oikeisiin kohtiin jääkaapin etuosaan, jotta oikeat säilytyspaikat on helppo muistaa – näin ruoan säilytys jääkaapissa on helppoa myös lapsille!
8. Älä nuole sormia
Sormien nuoleminen lukeutuu varmasti niihin hygieniasääntöihin, joiden rikkominen on kaikkein houkuttelevinta – jopa vanhemmille. Kun leivot makeita herkkuja, kannusta lapsia käyttämään taikinan maistamiseen sormien sijasta puhdasta lusikkaa. Pidä lähettyvillä talouspaperia, johon voit nopeasti pyyhkiä tahmaiset sormet – näin vähennät houkutusta nuolla niitä.
9. Ruoan kypsentäminen oikein
Tämä on oiva tilaisuus opettaa lapsille, miten kypsentäminen tekee jotkin ruoat syömäkelpoisiksi ja kuinka eri reseptien valmistamiseen kuluu eripituinen aika. Hauska tapa valmistaa ruoka hygieenisesti ja turvallisesti on käyttää ruokalämpömittaria – näytä lapsille, kuinka ruoan lämpötila nousee ja missä lämpötilassa ruokaa on turvallista syödä.
10. Ruoan varastointi ja säilytys
Opeta lapsillesi, että ruoan säilyvyys vaihtelee ruoka-aineittain ja että erityyppiset ruoat tulee säilyttää eri lämpötiloissa. Esimerkiksi linssit ja purkkipavut tulee säilyttää kaapissa, maito jääkaapissa ja pakastevihannekset pakastimessa. Käykää läpi, miten ruoan säilytys jääkaapissa onnistuu ja miten pakastetun ruoan säilyvyys varmistetaan. Opit elintarvikehygieniasta menevät lapsille paremmin perille, kun opetat asiat hauskassa muodossa. Voit esimerkiksi antaa lapsillesi kuivaruoan säilyttämiseen käyttämiäsi purnukoita ja astioita koristeltaviksi.
Ruoanlaitto on tärkeä taito, joka kaikkien lasten olisi hyvä oppia. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin myös varmistaa, että lapset ymmärtävät elintarvikehygienian perusteet. Kun lapset hallitsevat elintarvikehygienian, voit nauttia heidän kulinaristisista luomuksistaan levollisin mielin kun tiedät, että niiden syöminen on turvallista.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Ruoka- ja keittiöhygienian 10 kultaista sääntöä
Lue täältä, miten hygieeninen työskentely keittiössä ja keittiön siivous auttavat ehkäisemään bakteerien aiheuttamia terveyshaittoja.

Helppo opas liesituulettimen puhdistukseen
Mietitkö, miten liesituuletin puhdistetaan? Lue kätevästä oppaastamme, miten liesikuvun ja liesituulettimen suodattimen puhdistus hoituu tehokkaasti.

Vihannesten säilytys jääkaapissa – näin pidät ne tuoreina
Selvitä, mitkä ovat parhaat tavat kasvisten säilytykseen. Tässä artikkelissa kerromme, missä ja miten vihannekset säilyvät tuoreina – talouspaperin avulla.

Keittiöhygienia: missä keittiön bakteerit lymyävät?
Pohditko, miten päästä eroon tiskirätin bakteereista ja muista keittiön bakteereista? Näiden ohjeiden avulla keittiö pysyy siistinä ja terveellisenä ympäristönä.

Hyvä hygienia kotona -opas
Hyvä hygienia on avain terveellisempään elämään. Lue helpot kodin puhdistusvinkit, joiden avulla sinulla on puhdas koti.

Miten estää flunssan leviäminen
Lue koko perheelle tarkoitetut käytännön vinkkimme flunssaan ehkäisyyn ja kodin hygienian ylläpitämiseen.
