Tekemistä lapsille: viisi hauskaa leikkiä koko perheelle

hauskoja pelejä perheelle

Mieleemme painuvat yleensä parhaiten perhe-elämän kaoottisimmat tuokiot (hyvässä tai pahassa) ja sen vuoksi sekasortoiset, mutta hulvattoman hauskat koko perheen yhteisleikit luovat kallisarvoisia muistoja. Olitpa sitten etsimässä lapsille tekemistä joululoman ajaksi tai tekemistä koko perheelle sunnuntaiaamuihin, tähän artikkeliin kokoamiemme mielikuvituksellisten vinkkien avulla vältytte perinteisten lautapelien pelaamiselta – ja suurin osa näistä ideoista ei maksa senttiäkään!

1. Aarteenetsintä

Try a treasure hunt

Aarteenetsintää hauskempaa tekemistä lasten kanssa on vaikea kuvitella. Kun muut leikkijät ovat poistuneet huoneesta, yksi henkilö piilottaa pienen esineen (esimerkiksi pienen lelun tai kolikon). Tämän jälkeen jälkeen muut palaavat huoneeseen ja kilpailu aarteen löytämisestä voi alkaa.

2. Tuolileikki ilman tuoleja

Give musical bumps a go

Tuolileikki saattaa asettaa ylimääräisiä haasteita silloin, kun kaiken kokoiset leikkijät on otettava huomioon. Kukaan vanhempi ei halua nähdä tilannetta, jossa pieni taapero yrittää kiireellä kiivetä korkealle keittiöjakkaralle musiikin loputtua. Tämän vuoksi tuolileikki ilman tuoleja on hauskinta mahdollista tekemistä lasten kanssa, sillä sinun tarvitsee vain istua pepullesi musiikin päättyessä. Tällöin pahinta, mitä voi tapahtua, on että perheen pienimmät saavat epäreilun etumatkan!

3. Tekemistä koko perheelle vessapaperirullan avulla

Make a fun family game out of toilet roll

Lasten kanssa tekemisen ei tarvitse olla monimutkaista. Esimerkiksi yhdestä vessapaperirullasta saa irti yllättävän paljon hauskuutta! Voitte leikkiä potilaalleen sidettä sitovaa lääkäriä, muumioida yhden leikkijöistä tai rakentaa lumiukon. Lumiukon rakentaminen sopii erityisen hyvin jouluajan tekemiseksi lapsille.

Varmista, että wc-paperi on kestävää, mutta pehmeää. Näin paperi ei repeydy helposti, mutta tuntuu miellyttävältä ihoa vasten.

On ällistyttävää, kuinka paljon iloa wc-paperirullan eri osista voikaan olla! Säästä aiemmista leikeistä jäljelle jääneet tyhjät vessapaperihylsyt kilpailua varten. Kilpailussa kukin perheenjäsenistä yrittää rakentaa korkeimman tornin hylsyistä. Toisten tornien kumoon puhaltaminen ei ole sallittua! Lopuksi voit käyttää tyhjiä rullia vaikkapa askarteluun.

4. Vaateleikki

Play "pass the costume" for giggles all round

Tässä leikissä liikutetaan kassillista vaatteita leikkijältä toiselle. Kun musiikki lakkaa, kassia pitelevä henkilö poimii kassista vaatteen ja pukee sen ylleen. Hauskuutta on luvassa silloin, kun äiti vetää kassista lasten valmistaman hassun hatun!

5. Tervapata

Pick a friend to race around the circle

Tervapata tarjoaa leikkijöille runsaasti liikuntaa ja hauskaa tekemistä lapsille. Yksi leikkijöistä kiertää ulkokehää ringissä seisovien tai istuvien selän takana ja pudottaa kepin tai jonkin muun sopivan esineen toisen leikkijän taakse. Tällöin kyseinen leikkijä joutuu lähtemään juoksuun päinvastaiseen suuntaan kuin esineen pudottaja. Se, joka ehtii ensin takaisin pudotetun esineen luokse, saa jäädä paikalle. Jos esineen kantaja voittaa, hän saa määrätä uuden ulkokehällä kiertäjän, ja hävinnyt putoaa leikistä.

Mitä hullunkurisempi leikki, sitä hauskempaa lapsilla on. Ja hulvattoman hauskanpidon jälkeen seuraa paikkojen siivous. Koko perheen kannattaa osallistua siivoamiseen. Tai mikäli leikkiin halutaan luoda todellinen kilpailuasetelma, voidaan sopia, että siivous jää häviävän joukkueen tehtäväksi!


Piditkö artikkelia hyödyllisenä?Kiitos palautteesta!
Tai