Kaksi helppoa tapaa tupsujen tekoon

Piirretyillä kissalla ja koiralla on kotitekoinen tupsu nenänä ja pipon päässä

Tupsun tekeminen on täydellinen alku monien lasten askartelu-uralle: käteviä tupsuja voi hyödyntää esimerkiksi söpöissä pääsiäistipuissa ja -pupuissa tai paksuissa lumiukoissa ja joulupukeissa. Jos etsit tupsun teko-ohjetta ja tapaa kierrättää kodin pahvijätettä, olet oikeassa paikassa! Tähän artikkeliin on koottu kaksi kätevää tupsuohjetta, joiden avulla voit valmistaa tupsuja helposti sekä tyhjistä Lotus-vessapaperihylsyistä että tyhjästä Lotus-nenäliinalaatikosta.

Tupsun askartelun aikana aikuisen tulee huolehtia saksilla leikkaamisesta ja pienet apulaiset voivat keskittyä kokoamiseen.

Tupsun teko vessapaperihylsyistä

Tällä helpolla tupsun teko-ohjeella kahden Lotus-vessapaperihylsyn avulla valmistetaan yksi suuri pörröinen tupsu.

Kesto 20 minuuttia

Tarvittavat tarvikkeet

  1. Tupsun teko vessapaperihylsyistä  01Aseta aluksi molemmat vessapaperihylsyt rinnakkain. Aseta langan pää toisen hylsyn sisälle ja ala kietoa villalankaa vessapaperihylsyjen keskikohdan ympärille. Jatka langan kietomista hylsyjen päälle niin, että hylsyjen päällä on paksu kerros lankaa.
  2. Tupsun teko vessapaperihylsyistä  02Sido seuraavaksi villalangan pätkä nipun ympärille kahden vessapaperihylsyn väliin ja tee alustava solmu.
  3. Tupsun teko vessapaperihylsyistä  03Työnnä villalankanippua varovasti pois päin hylsyistä. Sido nyt villalanka tiukasti kiinni ja tee tiukka solmu, jotta villanippu pysyy kasassa.
  4. Tupsun teko vessapaperihylsyistä  04Leikkaa varovasti villalankanipun ulkoreunat auki terävillä saksilla.
  5. Tupsun teko vessapaperihylsyistä  05Muotoile valmis tupsu sormiesi avulla ja tasoita liian pitkät langanpäät saksilla.

Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla

Kun käytät tupsun tekemiseen litistetystä tyhjästä Lotus-nenäliinalaatikosta valmistettuja pahviympyröitä, voit valmistaa juuri haluamasi kokoisia tupsuja – mitä suurempia pahviympyröitä käytät, sitä suurempia tupsuja saat!

Kesto 30 minuuttia

Tarvittavat tarvikkeet

  • tyhjä Lotus-nenäliinalaatikko
  • pieni juomalasi tai samankaltainen pyöreä esine
  • kolikko
  • villalankaa
  • terävät sakset
  1. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 01Leikkaa tyhjä nenäliinalaatikko auki ja litistä se. Aseta juomalasi pahviarkin päälle, piirrä lasin ääriviivat pahviarkkiin kaksi kertaa ja leikkaa sitten molemmat ympyräpalat irti.
  2. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 02Aseta kolikko ympyröiden keskelle ja piirrä sen ääriviivat pahviarkkiin lyijykynällä.
  3. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 03Pitele seuraavaksi molempia ympyröitä päällekkäin ja leikkaa ohut viilto ulkoreunasta keskelle ja leikkaa sitten sisempi ympyrä irti.
  4. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 04Ala seuraavaksi kääriä villalankaa renkaiden ympäri useita kierroksia – mitä paksumman kerroksen lankaa käärit renkaiden ympäri, sitä täyteläisempi ja pehmeämpi tupsusi on.
  5. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 05Kun olet omasta mielestäsi käärinyt tarpeeksi lankaa renkaiden ympäri, työnnä sakset pahvirenkaiden väliin ja ala leikata. Tarkista, ettei keskusaukossa näy irrallisia lankoja.
  6. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 06Leikkaa villalangan pätkä ja sido se varovasti pahvirenkaiden väliin tupsun ympäri.
  7. Tupsun askartelu pahviympyröiden avulla 07Tee solmusta mahdollisimman tiukka ja irrota sitten renkaat. Viimeistele tupsu tasoittamalla liian pitkät langanpäät.

Näillä tupsuohjeilla voit valmistaa eri kokoisia ja värisiä tupsuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Voit esimerkiksi kiinnittää useita tupsuja peräkkäin ja valmistaa näin mittarimatoja tai kasata tupsuja päällekkäin erilaisten luovien hahmojen tekemiseksi. Tupsujen askartelusta riittää iloa koko perheelle pitkäksi aikaa!


Piditkö artikkelia hyödyllisenä?Kiitos palautteesta!
Tai